keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Hyvää kansainvälistä vapaaehtoistoiminnan päivää!

Tänään on YK:n kansainvälinen vapaaehtoistoiminnan päivä. Tämä päivä ei ole aiemmin ollut minulle henkilökohtainen, mutta nyt se herättää tunteita. Olen ollut vapaaehtoisena yhteensä 7 viikkoa ja 12 viikkoa on vielä edessä. Näiden seitsemän viikon aikana olen oppinut paljon niin itsestäni kuin vapaaehtoistyön merkityksestä. Päivän tarkoitus on lisätä tietoisuutta vapaaehtoistoiminnan tärkeydestä ja saada ihmisiä innostumaan vapaaehtoistyöstä.

Vapaaehtoisena voi edistää hyvää asiaa antamalla omaa aikaansa, työpanostaan tai asiantuntemustaan esimerkiksi kansalaisjärjestön käyttöön. On myös muita tapoja olla vapaaehtoinen. Myös täällä Kambodzhan syrjäkylissä kyläläiset tukevat toisiaan vapaaehtoisvoimin. Jos jollakin kyläläisellä on vaikeaa, häntä tuetaan tavalla tai toisella. Kuulin, että Suomessa on pakkasta ja lunta. Naapurin mummolle voi esimerkiksi tarjoutua käymään kaupassa, jos tiet ovat liukkaat ja hankalakulkuiset. Vapaaehtoistyö voi koostua myös pienistä arjen teoista.

Hienointa vapaaehtoistöissäni on se, että pääsen näkemään läheltä, mihin apu menee. Pääsen tutustumaan paikallisiin ihmisiin, heidän koteihinsa ja arkeensa. Saan jakaa heidän tarinoitaan Suomessa ja paikallisesti. Nämä ovat ainutlaatuisia kokemuksia. Haluan jatkaa vapaaehtoistyötä myös palatessani työhöni Conexioon ja arkielämääni Suomessa. Vapaaehtoistyöni paras palkinto on ollut lapsen iloinen nauru, vanhuksen halaus ja toivo yrittäjänaisen silmissä. Rohkaisen kaikkia vapaaehtoistöihin!

Vapaaehtoistyöni tähtihetkiä. (Kuva: Mari Laaksonen)

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Unelmia ja kenttähommia

Toinen kenttämatka on nyt takana.  Se oli yhtä antoisa kuin ensimmäinenkin, mutta iloisemmissa merkeissä: kylissä juhlittiin kahden koulun ja yhden padon avajaisia. Kolme Kirkon Ulkomaanavun tukemaa projektia on saatettu onnellisesti loppuun. Kahdessa köyhässä syrjäkylässä on nyt koulu ja paljon iloisia lapsia. Heillä on toivoa paremmasta. Heillä on nyt mahdollisuus koulutukseen uudessa koulussa. Pikkukoululaiset saivat aloituspaketin, joka koostuu koulupuvusta, varvassandaaleista ja repusta. Usealla lapsella on vain yksi vaatekerta, joten koulupuvulle on tarvetta.

Iloinen koululainen.


Syrjäkylissä asuvat lapset jättävät koulunkäynnin kesken yleensä siitä syystä, että koulumatkat ovat liian pitkiä, eikä heillä ole kulkuvälinettä matkan tekoon. Molempiin kouluihin kulkeva "tie" on hankalakulkuinen jopa nelivetoiselle maastoautolle. Pitkät välimatkat, hankalat yhteydet, pula opettajista ja välttämättömistä kouluvarusteista vaikeuttavat lasten ja nuorten kouluttautumista syrjäseuduilla.

Oli hienoa nähdä, kuinka vilpittömän onnellisia nämä lapset olivat uudesta koulusta. Heille koulutus on mahdollisuus ponnistaa köyhyydestä. Lapsilla on myös unelmia: he haluavat tulla isona opettajiksi tai lääkäreiksi. Oli joukossa yksi tuleva laulajakin. Hän oli joutunut keskeyttämään koulun nuorempana, kun hänen täytyi jäädä kotiin auttamaan äitiään lastenhoidossa ja riisipellolla. Nyt hän kuitenkin käy iltapäiväkoulua ja unelma laulajanurasta elää.

Voit lukea lisää aiheesta Kirkon Ulkomaanavun sivuilta ja blogista.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Työmatka Phnom Penhissä

Tänään menin ensimmäistä kertaa töihin tuktukilla. Se oli oikein miellyttävä ja ainutlaatuinen työmatka hyvässä seurassa. Työkaverini Marin tuttu tuktuk-kuski tiesi erikoisreitit ja puikkelehti eläväisiä pikkukatuja välttäen isojen väylien ruuhkat. Työmatkan maisemat vaihtuivat autenttisista autokorjaamokaduista tavaran runsautta pursuileviin erikoisliikkeisiin. Joka katu näytti erikoistuvan vain yhteen tavaraan: samat lasihyllyt ja räikeät nahkasohvat kuudesta vierekkäisestä liikkeestä.

Alan jo tottua Phnom Penhin liikenteeseen. Ruuhkissa joutuu väkisinkin istumaan ja julkista liikennettä ei ole. On tuktukeja ja motoja. Ja niistä kyllä kuulee: tuktuk, moto lady. Yritän kaveerata kadullani hengailevien kuskien kanssa, jottei he enää turhaa kuluttaisi ääntänsä. Ei he syyttä huuda, sillä tässä kaupungissa on haastavaa kävellä. Työkaverini Anu antoi hyvän neuvon: tien ylitys onnistuu tasaisella tahdilla ja päättäväisillä askelilla.

Tuktuk, moto?

Työmatkojen lisäksi olen viihtynyt uudessa työssäni vapaaehtoisena. Työtehtävät vaihtelevat ja tekemistä riittää. Paljon on tarinoita kerrottavana. Kenttämatkan jälkeinen elämä kaupungissa alkaa hieman normalisoitumaan ja paikat ovat tulleet tutummaksi. Jooga- ja kuntosalijäsenyydet on hoidettu ja lähiravintola muodostumassa omaksi olohuoneeksi. Onneksi en sentään tule tänne pyjama päällä sehän olisi aivan liian kuuma asu tähän ilmastoon.

Huomenna menemme taas tuktukilla töihin. Saa nähdä mitä reittiä tällä kertaa.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Ilon ja surun hetkiä kenttämatkalla

En tiedä mistä aloittaa, kun on niin paljon kerrottavaa. Kulunut viikko on ollut täynnä kyyneleitä ja ilon hetkiä. Kahden työpäivän jälkeen Kirkon Ulkomaanavun toimistolla lähdimme kenttämatkalle tutustumaan Ulkomaanavun hankkeisiin. Tutustuimme eri kyliin ja ihmisiin kolmessa maakunnassa. Viime viikko tuntuu melkein kuukaudelta ja tapaamieni ihmisten tarinat, niin surulliset kuin onnellisetkin, tulen muistamaan ikuisesti. Taas kirjoittaessani tätä, tunteet tulevat pintaan ja kyynelehdin täällä lähikahvilassani. Olen varmasti huvittava näky.

Kerron kaksi tarinaa, joista toisella on onnellinen loppu ja toisella toivoton tulevaisuus. Haastattelin 31-vuotiasta naista Chu Masia, joka osti materiaalit kangaspuiden rakentamiseen Naisten pankin tukeman Svay Ph'aemin kyläpankilta saamallaan lainalla. Hänen veljensä rakensi hänelle kangaspuut ja huivien teko alkoi. Nykyään Chu kouluttaa neljää kylän naista, on arvostettu yrittäjänainen kylässään ja elättää vanhempiaan sekä muuta perhettä. Tunnelma koko kyläyhteisössä on iloinen ja toiveikas. Naisten osuuskunta antaa kylän naisille mahdollisuuden ruokkia lapsensa ja voimaannuttaa heitä.



Chub Mas kouluttaa kylän naisia kutomaan huiveja kangaspuilla.
Matkamme varrella tutustuimme vanhaan äitiin ja hänen tyttäreensä. Molemmat olivat sairaita, äidin päälle oli ajanut juoppokuski, ja hänen jalkansa on pahasti tulehtunut. Tyttärellä on HIV. Tytön katseessa ei ole toivoa. Hänellä tulee kyyneleet silmiin, kun hän kertoo, kuinka viimeisen vuoden hän on vain maannut kotona, kun on niin sairas. Heidän kahden hengen perheellä ei ole tuloja. Tytön lääkkeet ovat kalliita ja sivuoireet lamauttavia. Kylän vapaaehtoinen, 60-vuotias nainen auttaa heitä tuomalla ruokaa ja pitämällä heille seuraa. Heidän kotinsa on tontin perällä oleva pieni peltikoppi.
Mitä tapahtuu tytölle, kun hänen vanhasta äidistään aika jättää? Nousemme autoon ja purskahdan itkuun.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Vihdoinkin perillä

Olen niin uuvuksissa matkasta Khmerten taa, että päivitän pikaisesti tärkeimmät kommellukset. Matkani Phnom Penhiin oli täynnä erilaisia kohtaamisia ja puhelinnumeroita vaihtui. Olen ilmeisesti ryhtymässä myös Phnom Penhin oppaaksi. Pääsin jo melkein Kambodzhan maaperälle, kun viimehetkillä tuli lentokoneessa tieto, ettei meillä olekaan laskeutumislupaa Phnom Penhin lentokentälle. Kambodzhan vanha kuningas Sihanouk kuoli vähän ennen matkaani ja hänen ruumistaan tuotiin maahan yhtä aikaa Kiinasta, kun lentoni olisi pitänyt laskeutua. Ei siinä sitten auttanut muu kuin palata Bangkokiin, ettei bensa lopu koneesta. No vihdoin ja viimein pääsin perille erittäin onnellisena. Kotikadullani näyttäisi olevan ihania ravintoloita ja kauneushoitoloita. Mitäpä sitä muuta tarvii. Nyt nukkumaan ja valmistautumaan ensimmäiseen työpäivään maha täynnä khmer-keittiön herkkuja.

Voit seurata Kirkon Ulkomaanavun blogiani täältä: http://bit.ly/R0EnK6

Kambodzhan vanhan kuninkaan Sihanoukin muistolle. Paikka: Phnom Penhin lentoasema

torstai 11. lokakuuta 2012

Matkalle mukaan

Matkalle on hyvä varata kivaa ja mielenkiintoista luettavaa. Sain tänään täydennystä laukkuuni työkavereiltani. Läksiäislahjaksi he antoivat minulle muun muassa Wreck this journal -erikoispäiväkirjan. Kambodzhaan ja maan raskaaseen historiaan tutustun ystäviltäni lainaamien teosten opastuksella. Tässähän pääsee jo reissutunnelmaan. Näin hyvin en ole valmistautunut vielä mihinkään seikkailuun!