En tiedä mistä aloittaa, kun on niin paljon kerrottavaa. Kulunut viikko on ollut täynnä kyyneleitä ja ilon hetkiä. Kahden työpäivän jälkeen Kirkon Ulkomaanavun toimistolla lähdimme kenttämatkalle tutustumaan Ulkomaanavun hankkeisiin. Tutustuimme eri kyliin ja ihmisiin kolmessa maakunnassa. Viime viikko tuntuu melkein kuukaudelta ja tapaamieni ihmisten tarinat, niin surulliset kuin onnellisetkin, tulen muistamaan ikuisesti. Taas kirjoittaessani tätä, tunteet tulevat pintaan ja kyynelehdin täällä lähikahvilassani. Olen varmasti huvittava näky.
Kerron kaksi tarinaa, joista toisella on onnellinen loppu ja toisella toivoton tulevaisuus. Haastattelin 31-vuotiasta naista Chu Masia, joka osti materiaalit kangaspuiden rakentamiseen Naisten pankin tukeman Svay Ph'aemin kyläpankilta saamallaan lainalla. Hänen veljensä rakensi hänelle kangaspuut ja huivien teko alkoi. Nykyään Chu kouluttaa neljää kylän naista, on arvostettu yrittäjänainen kylässään ja elättää vanhempiaan sekä muuta perhettä. Tunnelma koko kyläyhteisössä on iloinen ja toiveikas. Naisten osuuskunta antaa kylän naisille mahdollisuuden ruokkia lapsensa ja voimaannuttaa heitä.
 |
| Chub Mas kouluttaa kylän naisia kutomaan huiveja kangaspuilla. |
Matkamme varrella tutustuimme vanhaan äitiin ja hänen tyttäreensä. Molemmat olivat sairaita, äidin päälle oli ajanut juoppokuski, ja hänen jalkansa on pahasti tulehtunut. Tyttärellä on HIV. Tytön katseessa ei ole toivoa. Hänellä tulee kyyneleet silmiin, kun hän kertoo, kuinka viimeisen vuoden hän on vain maannut kotona, kun on niin sairas. Heidän kahden hengen perheellä ei ole tuloja. Tytön lääkkeet ovat kalliita ja sivuoireet lamauttavia. Kylän vapaaehtoinen, 60-vuotias nainen auttaa heitä tuomalla ruokaa ja pitämällä heille seuraa. Heidän kotinsa on tontin perällä oleva pieni peltikoppi.
Mitä tapahtuu tytölle, kun hänen vanhasta äidistään aika jättää? Nousemme autoon ja purskahdan itkuun.
