Alan jo tottua Phnom Penhin liikenteeseen. Ruuhkissa joutuu väkisinkin istumaan ja julkista liikennettä ei ole. On tuktukeja ja motoja. Ja niistä kyllä kuulee: tuktuk, moto lady. Yritän kaveerata kadullani hengailevien kuskien kanssa, jottei he enää turhaa kuluttaisi ääntänsä. Ei he syyttä huuda, sillä tässä kaupungissa on haastavaa kävellä. Työkaverini Anu antoi hyvän neuvon: tien ylitys onnistuu tasaisella tahdilla ja päättäväisillä askelilla.
Tuktuk, moto? |
Työmatkojen lisäksi olen viihtynyt uudessa työssäni vapaaehtoisena. Työtehtävät vaihtelevat ja tekemistä riittää. Paljon on tarinoita kerrottavana. Kenttämatkan jälkeinen elämä kaupungissa alkaa hieman normalisoitumaan ja paikat ovat tulleet tutummaksi. Jooga- ja kuntosalijäsenyydet on hoidettu ja lähiravintola muodostumassa omaksi olohuoneeksi. Onneksi en sentään tule tänne pyjama päällä – sehän olisi aivan liian kuuma asu tähän ilmastoon.
Huomenna menemme taas tuktukilla töihin. Saa nähdä mitä reittiä tällä kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti