maanantai 4. helmikuuta 2013

Rest in peace King Father

Tänään päättyi jotain suurta Kambodzhan historiassa. Vanha kuningas Sihanouk, jota kambodzhalaiset kutsuvat myös nimellä King Father, krematoitiin juuri. Sihanouk hallitsi Kambodzhaa useaan otteeseen maan räiskyvän historian aikana, mutta lopulta luopui vallasta vuonna 2004. Todellisuudessa hän oli rakastettu kuningas ja "kansan henkinen johtaja" loppuun asti, vaikka elikin loppuvuotensa Kiinassa. Saavuin Suomesta Phnom Penhiin yhtä aikaa kuninkaan ruumista kuljettaneen lentokoneen kanssa lokakuussa. Nyt sain olla todistamassa yhtä hienoimmista hautajaisseremonioista, jota olen koskaan nähnyt.

Phnom Penhin kaduilla vaelsi perjantaiaamuna lähes miljoona valkoisiin pukeutunutta surun murtamaa kambodzhalaista. Heidän rakastamansa kuningas lähti viimeiselle kunniakierrokselle, joka kiersi Wat Phnom -pagodan, Norodom-bulevardin, Independence-monumentin ja joenrannan kautta kuninkaan palatsin takana sijaitsevaan hulppeaan, kristallikruunuin koristeltuun, kullittuun krematointipalatsiin. Munkkeja oli saapunut paikalle ympäri maata. Kulkueeseen osallistuvat vieraat, joita oli noin 3000, eivät saa syödä eikä juoda seremonian aikana mitään. Heidän täytyy jaksaa seistä keskipäivän auringossa urhoollisesti. Jotkut eivät kestäneet tätä ja pyörtyivät. Tosin en tiedä pyörtyivätkö he jännityksestä, surusta vai uupumuksesta. Kaupunkilaiset seurasivat viimeistä matkaa sivusta kaduilta tai eri puolilla kaupunkia sijaitsevista valkokankaista.

Phnom Penh ennen krematointia. Krematorion kultainen torni näkyy keskellä olevan Independence-monumentin oikealla puolella.

Kuningas Sihanoukia saatteli viimeiselle matkalleen hänen poikansa Sihamoni ja kuningataräiti Monineath. Kambodzhassa vietetään hautajaisia buddhalaisittain, johon kuuluu muun muassa seitsemän päivän suruaika. Tuona aikana ei saa soittaa musiikkia radioissa tai baareissa (ainakaan elävää musiikkia) ja kaupunki on ollut hiljainen. Kuningasta kunnioitettiin loppuun asti juhlavasti räiskyvin ilotulittein Phnom Penhin illassa savun leijaillessa kultaisen krematorion piipusta. Rest in peace King Sihanouk.


Krematoriosta nousee savua (kultainen torni vasemmalla) ja ilotulitukset osoittavat kunnioitusta kuninkaan viimeiselle matkalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti